The Beatles: Anthology

Hankin viime vuoden keväällä The Beatlesin Anthology -boksin dvd:llä. Vuonna 1996 päivänvalon nähnyt 8-osainen sarja on eittämättä yksi hienoimpia dokumenttisarjoja, mitä on tehty. Dvd:llä on tietty lisäksi bonusmatskua, jota en ole vielä katsonut. Itse asiassa en ole katsonut kuin vasta osan 5. Säälittävää. Dvd on ollut tietokoneeni sisuksissa kuukauden ajan, ja kuutososa on vieläkin katsomatta. Aloitin keskeltä, koska muutama viikko sitten Radio Helsingissä soitettiin Revolver -albumin biisejä ja niiden eri ottoja, jotka saivat vanhat Beatles-kutinat päälle. Tai sitten se oli vain syyhy. Otot olivat lähinnä videoiden kanssa samanaikaisesti julkaistulta Anthology 2 -tupla-cd:ltä. Tuplia julkaistiin kolme kappaletta, joista keskimmäinen antaa kuvan Beatlesin (jätän artikkelin pois) kehityksestä 1965-1967.

Rönsyilen hieman.

Syy, miksi en ole vielä katsonut Anthology-sarjaa alusta loppuun on se, että koneeni ei aluksi toistanut dvd:iden ääntä. Aikani päätäni seinääni hakattuani totesin, että boksi joutaa hyllylle, jossa se on viihtynyt mainiosti pölyä keräten. Nyt olen suivaantunut itselleni ja todennäköisesti saanut reilun vuoden aikana hankittuani koneelleni jonkinlaisen codecin, koska nyt ääni kuuluu. Kaiuttimet tosin ovat mitä ovat (tuleeko tästä ikuinen itkuvirsi?)

Suhteeni Beatlesiin alkoi muistaakseni 9-vuotiaana, kun lainasin Anjalankosken kaupunginkirjaston Inkeroisten sivukirjastosta yhtyeen tupla-lp -kokoelman nimeltä 1962-1966, joka nimensä mukaisesti esitteli tuon aikakauden suurimmat hitit. Laitoin kirjastokäytössä kuluneen vinyylin levysoittimeen osoitteessa Hovintie 2 ja lauloin mukana sydämeni kyllyydestä, etenkin jos vanhemmat eivät olleet kotona. Alkupään nynnyt Love Me Do, Please Please Me ja From Me to You alkoivat jossain vaiheessa maistua puulta ja aloin kuunnella kakkoslevyä enemmän. Jostain syystä mittasin kappaleiden pituuksia. Olin joskus saanut lahjaksi päheen sekuntikellon, jota nakuttelin biisin alussa ja lopussa. Innostuksissani heiluttelin sitä ympyrässä narun varassa, kunnes se otti tuntumaa lattiasta. Harmitusta lisäsi se, että huomasin piakkoin, että kappaleiden pituudet löytyivät vinyylien etiketistä. Mitkä arvet se jättikään, kun tapaus päätyy blogiini n. 16 vuotta myöhemmin. Please Please Me 2:03!!! (vinkki: älkää googlatko "please please me duration", tulos sivuaa liikaa roskapostien aiheita)

Nykyään kuuntelen sujuvammin Revolver-Abbey Road -aikakauden materiaalia. Tuohon väliin mahtuu mm. albumit Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band, nk. White Album ja joitakin singlejä. Cd:itä ei tule ostettua, koska niiden painokset on useimmiten vuodelta 1989, johon mennessä cd:iden painokset yleensäkin olivat todella kämäisiä. Joitakin levyjä on uudelleenmasteroitu ja laitettu nättiin kansiin, mutta EMI kai odottaa, että vanhentuneet painoikset myydään pois. Erikoispainosten luvatussa maassa Japanissa on varmasti kymmeniä eri painoksia Beatlesin levyistä, mutten taida vaivata päätäni yrittämällä tilata netistä sellaisia. Omistan tällä hetkellä vain Sgt. Pepperin ja Let It Be:n vinyylinä, Anthology ykkösen ja kakkosen cd:nä ja otsikossa mainitun dvd-boksin. Joskus ehkä kirjoitan boksin sisällöstä. Tästä tuli vähän tällainen.

Äsken soi Office Buildingin Violent Heart. Nyt soi Radioheadin Hail to the Thief.