Ei se määrä vaan...

Olen viimeinkin saanut päivitettyä levyhyllyni sisällön. Kaikki omistamani julkaisut löytyvät laskentataulukosta. Olen järkeillyt, ettei se voi olla täydellinen, kuten ei väestönlaskentakaan. Hyvin lähelle totuutta kuitenkin päästään luvulla 1380. Egoni pursottaa huokosistani ulos, brassailu ylittää paatuneemmankin brassin surkeat brassailuyritykset. Elämä räjähtää!

Reilusti yli tuhat nimikettä (kirjaston kanta-asiakkaan mukamas-jargonia) hyllyssä voi surkutella maapallon kantokyvyn tilaa. Ohjasin selaimeni Sinin blogista tänne ja sain tuloksen 2,1. Jos kaikki eläisivät kuten minä, tarvittaisiin vähän yli kaksi maapalloa. Tästä voisi päätellä, että levyhyllyn pitää puoliintua. Ehkä sillä olisi varaa tehdä niin. Tai siis minulla, vai olenko antanut levyhyllylleni subjektin arvon? Onko subjekti arvo? Ylppö ainakin oli ja vieläpä isolla A:lla. Saisin levyjen myymisestä hilloa. Keväällä harjoitin etnistä puhdistusta levyhyllyssäni. Hanke jatkuu edelleen, muttei yhtä kiivaasti. Toisin kuin eräiden, minun on vaikea keksiä väkisin, miksi haluaisin eroon joistakin levyistä. Voisihan sitä kyllä perustella Guns n' Rosesin cd:iden myymisen sillä, että "ne pitää kuitenkin löytyä vinyylinä" tai "Axl Rose on rasisti, joten tuen rasismia omistalla geeänärrää". Naura vain, kaikelle voi keksiä (teko)syyn, etenkin levyhyllyn paisumisen estämiselle.

Joka tapauksessa, selvästi laskuun kääntynyt levypääomani kääntyi huimaan laskuun keväällä noustakseen syksyllä takaisin entisaikojen hullut-päivät-joka-päivä -meiningin siivittämänä nykyisiin lukemiin. Syynä on varallisuus. Levy on helppo ostaa, etenkin jos se on alennuksessa. Eilenkin ostin Anttilasta (niin, sieltä ei pitäisi ostaa mitään, koska myyvät turkissomisteita; samalla voisi boikotoida kaikkia Keskon liikkeitä) YUP:n viime vuonna ilmestyneen Keppijumppaa -cd:n neljällä eurolla. Koska pystyin.

Ekologinen jalanjälkeni ei hirveästi suurene levyjen oston yhteydessä. En koskaan heitä levyjä pois, niitä kierrätetään mm. Huuto.Netissä. Sorrun tosin aika ajoin uusien levyjen ostoon netissä, kuten Ektron, Mergen ja Arimanin sivuilla. Olen tosin mielestäni pitänyt selkeästi laadukkaampaa linjaa ostosteni suhteen kuin joskus aiemmin hulluina vuosina, kun melkein mikä tahansa poppis kelpasi.

Nyt soi Merge Recordsin Merge Sampler 2006 -cd, jolta Lambchopin Crackers -biisi. Se tuli kylkiäisenä kun tilasin Robert Pollardin Normal Happinessin sekä vinyylinä että cd:nä sekä mulle että Lawrille. Ja sen kylkiäisenä tuli vielä Moon -live-cd:t. Ja se paketti tuli Pohjois-Amerikasta taivaan poikki. Mutta kyllä me sentään yhdistettiin tilauksemme.